Poika on perinyt isänsä hermot ja äitinsä ruokahalun.
Siitä huolimatta että kierähti eilen omatoimisesti vatsalleen, saa nyt raivareita kun kukaan ei auta. Jos autat, niin suuttuu kun ei saanut tehdä itse.
Jos erehtyy liian lähelle tahmanäppiä, tarttuu sälli rintaliiveistä kiinni ja imaisee, minkä jälkeen irti pääseminen vaatii ravistelua jonka yhteydessä varmaan repeytyisi nisä tuon hampaattoman rotweilerin suuhun. Ote pitää tiukkana, vaikka poika muuten vaipuisi nukkumatin syleilyyn.
Samanlainen pikaliimakiinnitys on havaittu takavuosina allekirjoittaneen baarireissujen jälkeen, kun pitsarasiaa on koitettu raastaa nukkuvan emännän kourista tämän kuolatessa aamukuudelta sohvalla. Ei irtoa ei.
Miehen puhelimessa olisi kuva todisteena otteen pitävyydestä, mutta säästän mielenterveytenne maitorauhasteni ihailulta ihan häveliäisyyssyistä.
Tietysti se seikka, etten itse esittele fotojen muodossa riiputtimiani, ei estä isäntää tekemästä niin. Otos, jota isäntä kutsuu nimellä "Bosa-on-yhtä-iso-kuin-pojan-p
Isännällä tuntuu olevan muutenkin hakusessa kirjoittamattomat (mielestäni kuitenkin varsin hyvin tiedossa olevat) säännöt joita olen parisuhteelle asettanut. Ymmärrän säästäväisyyden ja tunnearvon mutta liika on liikaa!
Viime kesänä poltimme lähes kaksi päivää pahvilaatikoita autotallista, joka muutettiin varastoksi. Miehen päähän pitää iskostaa ilmeisesti lekalla, että elektroniikan voi laittaa takuuseen ilman alkuperäispakkauksiakin, sillä niitä on jälleen kertynyt riesaksi asti.
Myös erinäiset eväs- ja säilytyspakkaukset ottavat ohimoon, sillä säilytystilaa jo tyhjänä suunnattoman paljon vievät rasiavarastot eivät ole järjellisessä suhteessa tilan kanssa. Täysinä ne veisivät jotakuinkin jokaisen kaapin ja kolon keittiöstä, sekä luultavasti varsin suuren osan olohuoneestakin. Ihan sama onko tupperwarea, jos puoliinkaan ei löydy edes kantta.
Lootien aiheuttaman närän lisäksi yllätykseni oli melkoinen kun varaston perukoilta löytyi ilmakiväärien ja erinäisten rakennustarvikkeiden alta parkitsematon majavannahka. Tyrmistys oli lähes yhtä suuri kuin kalsarilaatikosta löytyneiden haulikonpanosten kohdalla.
Kerätessäni jälleen pöydältä mehulaseja joissa on sentti mehua pohjalla, ihmettelen miksi säästäväisyys ei yllä tähän asti? Eikö sitä viimeistä tilkkaa voi juoda pois, tai vastaavasti kaataa lasiin vähemmän tavaraa? Kuitenkin pihiys riittää siihen mehuun asti, juomasta tehdään niin laimeaa että tynnyriin tiputettu yksinäinen mansikka toisi enemmän makua kielelle.
Mökillä kahvia juodessani tipahti makeutusainerasia kahvikuppiin kastellen sisällä olevat tabletit. Ohimosuoni sykkien mies erotteli kastuneet makeutusaineet erikseen puhtaista ja pakkasi käyttökelpoiset tee-se-itse malliseen annostelijaan jonka rakensi muovimukista ja sähköteipistä. Katsellessani vastapäätä istuvaa kälyäni, joka seurasi veljensä puuhia hämmentyneen epäuskon vallassa, pystyin vain miettimään:
MIKSI MIELENTERVEYTTÄNI KOETELLAAN JATKUVALLA SYÖTÖLLÄ?!?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti