Miehet ovat omistushaluisia.
Ja ei, en puhu ainoastaan omasta ukostani, vaan kolmijalkaisista yleensä. Omistushaluisuudesta voin kuitenkin käyttää esimerkkinä jokaisella kaupunkireissulla tapahtuvaa, lähes veriseksi yltyvää käsikähmää ja väittelyä siitä kumpi saakaan työnnellä rattaissa istuvaa pientä michelin-ukkoa. Kiristän mieheltä luvan ostaa suklaata ja mies työntelee kevyitä matkarattaita tienpäällysteellä nokka ja pikkurilli ylpeästi pystyssä, samalla kun allekirjoittanut raahaa naama punaisena ja puuskuttaen kahden viikon ruokaostoksia helteessä valuva snickerssi huulenpielessä roikkuen, sille farmariautolle joka parkkeerattiin vain kilometrin päähän. Vuoden mies-palkinto menee kenelle?
Tietysti jos poikaa tulisi työnnellä haastavammassa maastossa, vaikkapa rantahiekalla tai metrisessä heinikossa, on minun vuoroni eikä palkkiosuklaata heru. Siellä se ukko painelee jossakin edellä ja allekirjoittanut hikoilee kuin turvonnut uunikalkkuna perässä, koittaen pitää huolta ettei lapsesta tule epätasaisessa maastossa kärähtänyttä munakokkelia, aurinkosuojan pomppiessa joka kumpareessa pystyasentoon. Myönnettävä on, että mies ei tee tätä laiskuttaan. Syynä on kipeä selkä, jonka rasittaminen kostautuu illalla molemmille. Jos mies ei säryn yllättäessä raivoa, niin se ruinaa hieromaan tai passaamaan. Huomattavasti helpommalla pääsee kun hoitaa raskaimman osan päivisin, ni saa sitten illalla itsekin nostaa jalat pöydälle ja huokaista. Saattaa saada jopa pikkaisen palvelua, jos nätisti erehtyy pyytämään iltapalaa sohvapöydälle.
Omistushaluinen on ollut myös tönömme entinen asukas. Varastothan ovat täynnä nyt jo edesmenneen mieshenkilön tavaroita, joista suurin osa on ruosteessa, rikki, tai järjettömän raskaita käyttää. Kaikki mahdollinen on säästetty, joten varastoista löytyy suuret määrät erinäistä pahvia, pakkausta, rasiaa ja rakennustarviketta, jota ei kukaan täysijärkinen asuntoonsa laittaisi. Sekundaa, sanoo tämä nainen samalla kun mies tuumaa ettei heitetä, kun voi tarvita joskus. Se, mihin voitaisiin käyttää kirkkaan oransseja haljenneita kaakeleita, tai hiirenpaskassa uivia ruostekukkaisia teräskattiloita, ei ole vielä minulle selvinnyt. Jos joku nyt tarvii, niin saa hakea.
Ruosteisia työkaluja lajitellessani huomasin jokaikisessä kaiverruksen mallia etunimi-sukunimi, joskus perässä myös henkilötunnus. Varrettomassa haravassa, haljenneessa lapiossa, kottikärryissä, lekassa, vasarassa... Ymmärrän omistajan nimen laittamisen esimerkiksi polkupyörään joita varastellaan tasaiseen tahtiin täältä maaltakin, mutta jotenkin ajatus yön pimeydessä varastosta lapioita varastelevista, valuraudasta valmistetuilla kottikärryillä ryöstösaalista kuljettavista, maanviljelijöitä pakoon pinkovista pitkäkyntisistä on absurdi.
Valurautaista mallia oli muuten myös vääntynyt lumikola, jolla mies kipeine selkineen oli useamman vuoden lykkinyt kinoksia, ennenkuin eräs Emmistin tuli taloon ja huomautti että on olemassa kolia jotka on valmistettu niinkin moderneista aineksista kuten muovi ja alumiini. Jääräpäisenä otuksena mies suosi vielä muutaman viikon kieroa rautakolaa, ennenkuin suostui myöntämään että senhän voisi uusiokäyttää vaikkapa koiraesteenä biojätekuopalle. Siellä se nyt seisoo pihan perällä keskellä kesää, näennäisesti estämästä kulkua autotallivaraston taakse.
En juurikaan kiljunut riemusta kun mies tuli keväällä silmät loistaen kertomaan että löysi toisesta varastosta uuden kolan itselleen, lasikuitua, terästä ja pienen norsun kokoinen. Ei kuulema hajoa niin herkästi kuin muovinen. Voin luvata että jos isäntä jollain ilveellä saakin sen varastosta pihamaalle purkamatta varaston seinää, niin ei se sillä lunta saa puskettua vaikka nyt koko kesän treenaisi urakkaa varten. Aikoo se kuitenkin sitkeästi yrittää, sillä menin sanomaan ettei onnistu. Periaatteesta meinaa nyt sitten todistaa että olen väärässä. En uskaltanut ehdottaa, että aloittaisi harjottelun työntelemällä poikaa rattaissa rantahiekalla. Totesin vain, että seinää et sitten pura. Siihen jäi ukko miettimään mittasuhteita ja laskeskelemaan kulmaa jossa kolan saa ovesta ulos ilman että karmit on kaulassa. Pitäähän miehellä projekti olla. On se kaheli, mutta jokainenhan hakeutuu kaltaiseensa seuraan.
Meinaan muuten lisäillä aiemmin facebookissa postaamani jutut tännekin, joskin en varmaankaan enää tänään, koska olen laiska.
Terveisin Emmi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti