Kauppareissu.

Suunnittelen kouluttavani koiria matkalla ja eteisessä jonon jatkoksi ilmestyy pikkumies, jonka ojentaessa lenkkareitaan ei vain voi sanoa ei. Isäntä nostaa leveästi hymyilevän pikkumiehen kantolaitteeseen ja kiinnittää kaikki miljoona turvaremmiä. "Tippu! Tippu!" pelkää pikku-ukko, kunnes huomaa ettei vaaraa ole. Koirat vetävät innoissaan siksakkia naruissa, saavat kiskontahuutohepulit rullaluistelijan tullessa vastaan ja kantorepusta kuuluu terävä käsky "HIIJAA!". Suojatiellä autoilijat jättäytyvät varmuuden vuoksi yli viiden metrin päähän ja antavat tilaa, luultavasti saadakseen ihmetellä sekalaumamme menoa. Ohikulkijat hidastavat vauhtinsa alle kahteenkymppiin ja alkaa jo naurattaa. Luulen että harvemmin on tällä kylällä vastaavaa nähtävyyttä marssinut. Alikulkutunnelin kohdalla sama rullaluistelija ohittaa meidät jälleen ja kiskontahuutohepuli toistuu. Menee useampi minuutti ennenkuin saan hihnat taas ojennukseen, kaikkien turvat tukkoon ja matka voi jatkua. Lapsi lauleskelee mennessään ja nauttii nyksähtelevästä kyydistä. Vastaan tulee vielä muutama psykiatrisen osaston ylionnellinen asukas ja saan vaivoin koirat pysymään aisoissa. Hieman ennen kauppaa jäävät koirat itsepintaisesti nuuhkimaan piennarta ja pienen odottelun jälkeen päätän itsekin vilkaista onko siellä raato tai muu Pulin turkkiin tarttuva hajustin. Housut. Liassa ryvettyneet, siististi mytylle riisutut housut, joiden haaraosassa valtava pökäle. Raahaan koiria eteenpäin ja näen jalkakäytävän toisella puolella parin kenkiä. Päätän pitää koirat polvitaivetuntumassa ja kävelen viimeiset metrit kaupan pihaan.

Koiraparkki. Ärsyttävä mutkalla oleva rautakoukku, johon koirien sitominen on tehty niin hankalaksi että touhuun menisi minulta viitisen minuuttia, vaikkei selässä olisikaan yli kymmenkiloista jälkikasvua. Parkkipaikalla maasturista nousee minulle vieras mies joka marssii suoraan viereen ja haluaa auttaa. Suostun, vaikka suurin työ on jo tehty ja ajokoira on Houdinin kestävässä solmussa. Viritystäni ihmetellessään selitän, että ajokoira osaa pujottautua valjaista, pureksia narun poikki ja suorittaa katoamistempun noin kahdessa minuutissa, ellen suorita tarvittavia varotoimia ja lähestulkoon nido koko koiraa seinään kiinni. Mies naureskelee ja kertoo omistavansa pienen lauman nelijalkaisia itsekin ja poistuu takavasemmalle. Kerään kaupassa äkkiä kolme tarvittavaa tavaraa: sukkapuikot kokoa neljä, valkoisia lämpökynttilöitä ja geisha-suklaapatukan, pyydän lasta lopettamaan jatkuvana virtana toistuvan "APUA!" huutonsa ja astelen kassalle jossa naamansa pokerilla pitävä kassatäti piippaa ostokset jotka kerään pikaisesti kangaskassiin ja juoksen tukka putkella ulos. Ajokoiran stressikuolat ylettyvät katkeamattomana virtana huulista asfalttiin, mutta elukat ovat tallella. Työnnän laulavan lapsen suuhun palan suklaata ja aloitan kotimatkan "NAM-NAM" maiskutuksen lomassa. Uudella kotikadullamme koitan vielä laskea kuinka monella naapureista onkaan sohva terassikalusteena, mutta koska osa rivitaloista osoittaa erisuuntaan saan tulokseksi vain neljä. Kotiovella koitan vielä valehdella miehelle etten sortunut suklaan ostoon, unohtaen lapsen ruskeaksi tahriutuneen naaman.
"Söitkö sinä suklaata?" kysyy isukki.
"Eh-en" vastaa sukkiaan kiskova puolitoistavuotias ja juoksee jalat läpsyen etsimään kissafiguuriaan.
"Taitaa vaan pitää siun puolia" toteaa armaani ja marssii kalsareissaan pojan perässä olohuoneeseen.

Kevät tulloo!

Joka kerta kun kumarrun kannettava tietokone sylissäni kurkottamaan mehua sohvapöydältä, painaa elintasokumpuni läppärin kosketushiiren pohjaan avaten jonkin huutavan mainossivuston. Koska asia on alkanut vaivata, olen todennut kyseessä olevan kevätvitutuksen.

Kevätvitutus ajoittuu nimensä mukaan kevääseen ja alkoi avomieheni hieman liian pitkästä katseesta ottaessani toista siivua lapsen synttärikakkua. Koska mies on päiväsaikaan ajoittain älykäs ja itsesuojeluvaistoinen, pääsin uroksen ohi kakkulautasen kanssa hiljaisuuden vallitessa. Kompromissina kaavin kuitenkin marsipaanipäällysteen lautasen reunalle ja päätin aloittaa taas vihannesten napostelun.

Narskuttaessani kolmatta porkkanaa ja nauttiessani erinomaisesta Münchhausenin oireyhtymää käsittelevästä wikipedia-artikkelista avasi aivopieruinen urooni sanaisen arkkunsa ja käski säästää loput porkkanat syötäväksi. Oranssina hohtava pätkä kädessäni ihmettelin missä muussa tarkoituksessa lykkisin fallosta muistuttavia vihanneksia suuhuni ja pyysin heti perään olemaan vastaamatta.

Irpalla on muutenkin outo tapa säännöstellä ja säästellä jääkaapin antimia. Mitään ei saisi närpsiä tai syödä loppuun kaapista. Jos jätän keskihyllylle annoksen herkkuruokaa myös ukolle, on ruoka ennemmin homeessa kuin miehen vatsassa. Ei kuulema huomannut etummaista rasiaa. Unohtelee jugurttitölkkejä avaamattomina hyllyjen takaosaankin vielä ja ahmii sitten viimeisenä käyttöpäivänä itselleen huonon olon tai hankkii jääkaapin siivoajalle sen vitutuksen kun joutuu viskaamaan ruokaa säännöstelyn vuoksi pois. Säilyttää samaa tummaa suklaata viikkokaupalla jotta pääsee ilkkuen ottamaan palasen itselleen kun minulta loppuu. Kaikki pitää muutenkin jakaa tasan, yhtään en saa saada enempää kuin mies. Ihme ettei punnitse annoksia jotta menevät varmasti reilusti. Jos itselleen jotain ostaa ja syö, niin miehen on saatava myös ja saman verran. Selittäkää siis joku miksi painan lähestulkoon 20kiloa enemmän kuin sohvalla kalsareissaan xboksia pelaileva elämäni numero kakkonen?

Selaillessani kauppareissulla naistenlehtien kansia jotka mainostavat kirkuvilla väreillään viimeisimpiä laihdutusniksejä, funtsin ruokavalion rukkausta ja hymähdän sen verran äänekkäästi että edessäni seisova senioritäti käännähtää ja mittailee päästä varpaisiin puristaen lompakkoaan molemmin käsin. Vaikka mummo todennäköisesti painaa mieleensä mahdollisen ryöstäjänsä tuntomerkkejä, tuntuu katse tuomitsevalta ja alkaa vituttaa. Hiukset likaiset ja sekaisin, takki käynyt rintojen ja mahan seudulta jo aivan liian pieneksi ja jalassa ne oman miehen haukkumat jättiläissaappaat jotka on helppo sujauttaa jalkaan tai riisua yhdellä polkaisulla vaikka sylissä olisikin muksu ja kaksi kassia tavaraa. Ehkä sitä siistiytyisi jos ostaisi siistit lenkkarit ja sopivamman takin? Tosin keväthän tässä tulee, järkeäkö sitä enää on ostaa jos ensi syksynä jo mahtuu takaisin samaan. Mutta miten tiputtaa painoa? Mies ei ikuna suostu vetämään kasvissörsseleitä viikkotolkulla ja oma juoksuinto ilmaantuu usein vasta liian myöhään illalla tai juoksuaskeleet estää hihnan päässä hilluva ajokoira joka lähtee satasta heti jos itse haluaa mennä vaikka kahtakymppiä.
Uiminenhan on kivaa, mutta maksullista. Toisekseen edellisellä uimahallireissulla teki iloisena vesijumppaa altaan reunuksella odottava pappa Johnny Knoxvillet ja unohti kulkusensa speedojen ulkopuolelle, joten jotakin blogattavaakin voisi altailta löytyä. Ainoa mikä uimahallissa epäilyttää on etiketti: kun seisot suihkussa tai pukuhuoneessa ja näet et-niin-läheisen ja aivan eri ikäluokkaa edustavan tuttavasi joka saapuu alastomana keskustelemaan kanssasi säästä noin viidentoista sentin päähän omasta alastomasta kehostasi, mihin kuuluu katsoa ja kuinka suora ryhti on epäluonnollinen?

Illalla mies haluaa minun leipovan, kuten jo viikkoja aiemmin lupasin. Sulatellessani 200g voita taikinan joukkoon mietin vielä iltapalahedelmiä, mutta haukatessani tuntia myöhemmin laskiaispullan kermavaahdon päällä keikkuvaa lakkia, unohdan koko laihdutushömpötyksen kunnes kumarrun laskemaan lautasta sohvapöydälle. *klik* "TÄLLÄ VIDEOLLA NÄYTÄN KUINKA TEIN YLI KOLMESATAA EUROA...". P*rkele!

Paskahalvaus JA aivopieru.

Palasimme kolmeviikkoiselta reissultamme Thaimaan lämmöstä.
Koska kotiovella tervehti tunkkainen mädän lemu joka alakerrassa paheni kurkkua kuristavaksi oksetukseksi, pyysin miestä kytkemään päälle lämminvesivaraajan ja vesipumpun jotka aina niin katastrofia pelkäävä urokseni oli lähtiessään irroittanut sähköverkosta. Välittömästi kontaktin saadessaan alkoi pumppu puskea vettä putkistoon ja alakertaan muodostui kaunis katonrajasta seinää pitkin valuva vesiputous. Koska kahdenkymmenen sentin päässä sijaitsi sähkökaappi, aloin välittömästi kirkua ja peräännyin paniikkihyppelyin selälleni vessaan, pöntön ja pyykkikorin väliin. Emännän vielä pohtiessa kalsareidenvaihdon tarpeellisuutta, oli ei niin järkyttynyt isämies jo kytkenyt pumpun uudestaan pois päältä, hakenut kasan pyyhkeitä lattiaa kuivaamaan ja käynyt pohtimaan yllättävän niagaran syitä. Todennäköinen putkirikko olisi kuulema verrattain helppo korjata, koska kupariputket ovat pintavedolla, rumuuden piilottava kotelointi on helppo purkaa ja putkimiehiäkin on pitäjä täynnä. Yläkertaan palatessa selvisi kuitenkin vedenpaisumuksen todellinen syy, sillä keittiön lattia lainehti. Lähempi tutustuminen paljasti roskakaapin hiirenjätökset ja poikki pureksitun astianpesukoneen letkun. Koska letkun uusinta ei vaadi ammattitutkintoa, paineli mies rautakauppaan ja jäin kaatelemaan alakerran kuivuneeseen ja haisevaan lattiakaivoon vettä.

Vuorokautta myöhemmin olen tuulettanut mutta alakerran haju on entisellään. Lisään lattiakaivoon veden lisäksi hieman tukostuomasta, pinttyneempiä likoja irroittaakseni. Yläkerrasta on loukutettu jo kaksi lihavaa metsähiirtä, pureksittu riisipussi ja silputtu esiliina on korjattu roskiin. Thaimaassa hankitun kana-riisi-yliannostuksen seurauksena päätän kokata lohta ja avaan alakerran pakastearkun kannen ja peräännyn nopeasti käytävän seinää vasten. Siitä huolimatta että pakastearkun sisältö on jäässä, on löyhkä käräyttänyt jokaisen nenäkarvani kiharalle. Hätäisesti kaapaisen kouraani ruskeaksi muuttuneen, mutta umpijäisen lohen ja palaan yläkertaan näyttämään löytöäni lapsen kanssa painivalle avokilleni. Miehen vihreäksi muuttuneista kasvoista ja huidonnasta, sekä rakkien ripeästä pakenemisesta päättelen että siinä missä minä en enää haistaisi edes nenänpäälleni asetettua koirankikkaretta, talouden muiden asukkaiden hajuaisti on yhä varsin toimiva ja viskaan lohen kiireisesti ulko-ovesta pihan parisenttiseen lumipeitteeseen.

Kun "mitä v*ttua sinä tänne sen raahasit!?" ja "kyllä siullakin järki hyvin leikkaa!" -tyyppinen raivoaminen on loppunut, alamme miettiä upouuden pakastinarkkumme äkillisen mätänemisen syitä. Koska kaikki on jäässä, ei itse arkussa voi olla vikaa, eikä tunnu mahdolliselta että talossa on ollut niin pitkä sähkökatko että kiinni oleva pakastin ehtisi sulaa ja mädännyttää lohenkin ruskeaksi. Kun miehen korvat alkavat punottaa, päättelen tämän tietävän asiasta minua enemmän. "Käynpä tarkistamassa ettei pakastin ole samassa jatkojohdossa kuin lämminvesivaraaja" sanoo nolostunut avoukkoni ja palaa hetken päästä raivo silmissään. Koska itsekriittisyys on huipussaan ja virheidensietokyky on normaalistikin nollan luokkaa, alkaa hillitön kiukuttelu, sadattelu ja yleinen älämöly. Yritän rauhoitella ihmisten inhimillisyydellä, vakuuttelen ettei kukaan ole täydellinen ja siirryn puolustuskannalle kun mies keksii että oikeastaanhan syy on minun, koska kaikki matkaa edeltävät tekniset toimenpiteet ja järjestelyt jäivät hänen vastuulleen. Mietin kuinka vihainen mies olisi jos se olisin ollut minä joka kiskaisi jatkojohdon seinästä. Kärrätessäni kottikärryissä roskista kohden säkkiä jossa on kahdeksan kiloa mädännyttä kinkkua, kilo mutkalle pilaantunutta lohta, kolme ämpärillistä erillaisia hilloontuneita marjoja ja paketti raakakypsyttyneitä makkaroita, oksennan jaffankeltaisen vanan ulko-ovelta jätekeräysastialle saakka. Jätesäkin haljetessa roska-astian eteen ja kerätessäni sen sisältöä jäteastiaan, tyhjennän lopun vatsansisältöni naapurin angervopuskaan. Kotiovella minua tervehtii jo hieman tyynempi, kaasunaamaripäinen uros. "Mie oon sanonu et tää on tarpeellinen!" Toteaa mies ja kiskoo tiskihanskoja uudestaan kouraansa. Kun pakkanen on puhdistettu, alkaa koko juttu jo hymyilyttää molempia.

"Jos sie et ois ottanut sitä jatkojohtoa seinästä, ois meillä mittava vesivahinko. Marjat, lohi ja kinkku on pientä verrattuna siihen, kyl tää tälleen halvemmaksi tuli. Sitäpaitsi mie oon kaikki nopeasti vaihtuvat tuotteet, niiku jauhelihat, kanasuikaleet ja vihannekset laittanu yläkerran pakkaseen, ei meiltä ihan kaikki elintarvikkeet menny." Lohduttelen miestä.

"Ja säästypäs samalla sähköä" vastaa aina niin pihi mies.

Paskahalvaus, osa 1.

Viimeaikoina  on unet ja hermot olleet jälleen kireällä. Tuntuu että mitättömimmätkin asiat saavat aikaan paskahalvauksen. Niille jotka eivät tiedä, paskahalvaus on tila jossa joko suututaan tai säikähdetään niin että jokin verisuoni pohsahtaa ohimolta ja kurat valahtavat punttiin. Ajattelin listata viisi lähiaikojen paskahalvausta ihan esimerkiksi:

1. Yöllinen pallien nuoleminen.

Kolmesta talouden uroksesta tämä onneksi on se ainoa joka tähän kykenee, mutta muiden nukkuessa ei kehtaa edes karjua että "RAIMO PERKELE, EI!"
Jos pitää kuvailla hiljaisuudessa tasaisesti kuuluvaa latkintaa, saa vastaavan äänen aikaan kuljettamalla erikeepperillä kostutettua akvarellipensseliä puolitäydellä ilmapallolla.

2. Tasainen ääni terassilta aamuyön tunteina, riippumatta siitä reagoivatko koirat ääneen. Kun paniikkihakkaa parvisängyn laitapuolella uinuvan uroksensa hereille kuuntelemaan, lyö mies yleensä eturaivonsa kattoon ennenkuin saa paskahalvauksen todetessaan äänen olevan todellinen (eikä vainoharhaisen kaupunkitytön kuvitelma) ja meinaa hypätä lautareunuksen yli sohvapöydän kynttelikköön. Kaivellessaan esiin kivääriään kiroaa vielä puoliääneen lainsäädäntöä jonka mukaan patruunat tulee säilyttää eripaikassa. Kun mies paremman puutteessa saa esiin pienoiskirveen ja rysäyttää yhdellä hartian pamauksella ulko-oven auki, löytyy terassilta pulaan joutunut ja itsensä ähkyyn ahminut metsähiiri, joka on havainnut raollaan olleen koiranruoka-astian ja paukuttaa tasaiseen tahtiin rumpuastian kylkeä koittaessaan pomppia pakoon. Tässä vaiheessa on tietenkin koko lauma hereillä: allekirjoittanut koirien korvissa roikkuen, koirat raivointoaan huutaen ja lapsi tylyä herätystään raakkuen.

3. Mies joka seuraa viiveellä Breaking Bad-sarjaa, jonka viimeisen tuotantokauden katsoin itse loppuun jo viikkoja sitten. Jos ei se kysy tai arvaile mitä seuraavaksi tapahtuu, se käskee naureskellen katsomaan kohtauksia, jotka olen siis jo nähnyt. Sama elokuvien kanssa, mikä idea on kysellä loppuratkaisua jos sitten kerron että murhaaja oli se hovimestari ja mies suuttuu? Älä jumalauta tule kysymään jos haluat yllättyä.

4. Jälleen mies, mutta yhdistettynä pyykinpesuun. Mikä siinä on että kun uros tietää ripustavansa itse pyykit kuivumaan, on koneessa vain pyyhkeitä ja teepaitoja, mutta heti kun tietää ripustamisen kaatuvan allekirjoittaneen niskoille on rummusta kaivettava korillinen nenäliinan kokoisia lippulappusia, kuten rintaliivinsuojia, sukkia, alushousuja ja lapsen vaatteita? Siinä missä mies käyttää ripustamiseen korkeintaan vartin, menee minulla vähintään tuplasti, jopa triplasti aikaa.

5. Menee kaiketi jo itsensä toistoksi, mutta mies. Miksi aina ruhoni luona poiketessaan pitää huomauttaa jostakin?
Oli kyseessä sitten keittiö: "Mikrokupu huuhdotaan käytön jälkeen."
vessa: "Korjaat varmaan noi hiukses lavuaarista."
piha: "Minun autossa tämä lumiharja laitetaan takapenkin jalkatilaan, ei etupenkin jalkatilaan"
olohuone: "Poika heräs"
tai eteinen: "Voisit tyhjentää tuon kurakaukalon ku ramppaat kerran ulkona"

Tuskin olen ainoa joka näkisi punaista?