En viittaa tällä nivusistani pönkineeseen pikkumieheen joka on päättänyt että "äitihän ei minua nukuta, ellei ole nisä suun sisässä!" ja ähisee, potkii ja valittaa iltayhteentoista vaunuissa, jotka kolmatta tuntia hytkyvät kuistilla. Kaikkea kokeilen, mutta pentu perkele on päättänyt että isukki on hauska ja kiva ja ihana, äiti on "ookoo" jos ei kerran ole parempaa tarjolla.
Sinänsä ymmärrän tämän. Isillä kun on paksut ja tuuheat kulmakarvat joita heilutella eri tahtiin, leveä virne hymykuoppineen ja nuoresta iästä huolimatta ryttyjä, kurttuja ja juonteita jotka matkaavat kasvoilla kuin myrskyaallot merellä. Perhanan ilmeikäs mies, mikä on hyödyllinen piirre niin lapsen viihdytyksessä kuin naisten naurattamisessa, kokemusta on. Äiti taas on tavallinen suomalainen lapionaama, jonka naama ei värähdä vaikka sille nakkaisi lapiollisen paskaa. Ihan lapiolliseen asti ei olla päästy, mutta viime päivinä on jokunen ulosteen synonyymi karannut vaipan lisäksi myös äidin suusta, lähinnä tämän nukutusrumban takia.
Ongelma on tämä armas ukkoni, jonka pinttyneitä tapoja menin suhteen alkupuolella muokkaamaan.
Naiset rakkaat, jos mies ei kirjallisuuden päälle ymmärrä, älkää menkö lykkäämään miehen käteen koukuttavan, miljoonaosaisen fantasiakirjasarjan ensimmäistä osaa, ellette ole valmiita jonottamaan joka ainoa aamu vessaan, koska Aku Ankka-vartti on muuttunut R.A Salvatore-tunniksi.
Älkääkä ainakaan opettako uusia makuelämyksiä, jos miehen lempiruoka on vuosia ollut oman äidin tekemä karjalanpaisti ja uudet perunat voisulalla. Ennenkuin huomaatkaan, istut kesälomamatkalla pienessä katukahvilassa seuraamassa kun mies haarukoi suuhunsa harmaata sämpylämäistä massaa, jossa on jotakin lihaa. Päätin, etten ota selvää että mitä.
Ruokamyrkytykseltä ja viikon ripulilta ollaan vältytty siitä huolimatta että mies väittää että kuivaruoka, kuten juustopasta, on syötävää vielä kolme vuotta parasta-ennen päiväyksen jälkeen.
Mielenkiintoista oli myös seurata miesten "järvisimpukasta vuosisadan kulinaarinen nautinto"-projektia, jota joudun nyt hieman pitkäveteisesti pohjustamaan, jotta pysytte kärryillä. Internetin syövereistä kun löytyi keskustelupalsta, jolla joku totesi että ystävän serkun kummin kaiman tuttava oli thaimaasta muuttanut ja kehui järvisimpukoita aivan saman makuisiksi ja suorastaan herkullisiksi hyödyntämättömiksi luonnonvaroiksi. Säästäväisenä ja uusista makuelämyksistä innostuneena mies totesi että kun luonnosta saa jo kalaa, marjoja, lihaa ja salaattiaineksia, niin tällä pikku lisäyksella saaduilla säästöillä hankitaan emännällekkin se kauan haaveiltu kylpytynnyri. Reseptikin löytyy googlea hyödyntäen, simpukat omasta rannasta, serkkupoika kokkausavuksi ja valkoviini alkosta. Myyjän ilme oli muuten mieltä ilahduttavan tyrmistynyt, kun mies korjasi viinin tulevan sinisimpukoiden sijasta paikallisen lajikkeen liemeksi. Ruuanlaittoon kelpaa ilmeisesti halvempikin puteli, sillä lompakkoon ei kummoista lovea kassallakaan isketty ja Mattikin on kukkaron sijasta yhä Tepon seurana Mallorcalla.
Ohje neuvoi laittamaan simpukat ämpäriin ja vaihtamaan veden kahdesti päivässä, parin päivän ajan, ennen keittämistä. Vaikka mieheni ei ole insinööri, oli laiskan patenttina iskeä simpukat rapumertaan ja Saimaaseen, noin puolitoista metriä pohjasta. Muutamaa vuorokautta myöhemmin mies serkkuineen haki simpukat ja päättivät loihtia kadehdittavan herkkuillallisen, naisväen seuratessa sivussa.
Mudan hajua leijui keittiöstä jo simpukoiden iskeytyessä keittokattilaan, mutta mikään ei riitä kuvailemaan sitä kammottavaa löyhkää joka leijui olohuoneeseen kun miehet lusikoivat simpukoiden sisällön paistinpannulle. Hienovaraisesti kannoin lapsen kuistivaunuihin, ihan tulevaisuudessakin tarvittavaa hajuaistia ajatellen. Oman hajuaistinsa miesväki piakkoin turrutti valkoviinillä, joka ei missään vaiheessa päätynyt ruokaan asti. Onneksi ruoka ei myöskään päätynyt miesväkeen asti. Simpukat päätyivät lapiolla avittaen kompostin pohjalle, mistä koirat eivät vahingossakaan saa niitä esiin kaivettua. Tähän varotoimeen on päädytty piakkoin sen jälkeen kun Puliukko, alias Raimo Roskanaama, alias Raimo Risuperse, alkoi syödä paskaa, mieluiten sensorttista jossa ajorakki on piehtaroinut ensin.
Tässä taisikin tulla taas käsiteltyä koko paskakeskeinen perhe.
Raimo, joka nielee mitä vaan paskaa
Kiti, joka ympäröi itsensä paskalla
Mies, joka nappaa käteensä kirjan heti kun joku mainitseekin paskan
Lapsi, jonka paska ei kestä vaipassa
ja viimeisenä minä, joka täällä netissä suollan paskaa vielä kahdelta yöllä.
Kiitos ja anteeksi, terveisin kesä-Emmi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti