Ensimmäinen hammas näkyy ja tuntuu. Suuhun kurkatessa se töröttää ien-nystyjen lomasta kuin pystyyn nostettu keskisormi. Ainokainen hammas on niin terävä, että lapsen voisi lähettää vaikka Kuubaan tienaamaan omat maitorahansa sikarileikkurina. Työintoa ainakin luulisi löytyvän, leuat tekevät samanlaista jauhavaa liikettä kuin märehtivä lammas laitumella, silloinkin kun välissä on nänni. Lasta kiukuttaa, eikä vatsavaivat ainakaan helpota tilannetta. Tosin oman huumoriarvonsa antaa lapsi joka vääntelee ranteitaan kuin keski-ikäinen harrikkamies samalla kun jauhaa leukojaan ja ähertää naama punaisena kakkaa. Harrikan kaasuttelu johtaa yleensä jalkovälistä kuuluvaan pörinään, joka vastaa äänekkyydellään aitoa rautaoria, ainoastaan hajuhaitat ovat pahemmat.
Meillä ei vielä kontata. Leluilla on koitettu houkutella huonoin tuloksin, joten iskin peliin valttikorttini; aidon suomalaisen luomurinnan. Tissi tiskiin, lattialle makaamaan ja lapsen käytös verrattuna minuuttiin ennen tissiä on kuin vertaisi keskenään kilpikonnaa ja gepardia. Erona tietysti se, että poika polkee paikallaan ja ulvoo kuin palosireeni kun ei yletä, mutta liikkeiden tahtia kyllä voi verrata gepardiin. Pelkkä paidan vaihtokin saa aikaan suun maiskutusta ja ojennettuja pikkukouria ja voin myöntää että isompiakin, jos mies on kotona. Poika ja isä kuin samasta puusta veistettyjä muutenkin, kumpikaan ei viihdy housut jalassa, molemmat keskittyvät ostetun lelun sijaan ohjekirjan selailuun ja kiukuttelevat samalla lailla jos on väsy tai nälkä.
Yksi erikoisuus pojasta löytyy, mikä tekee nukuttamisesta aina vain vaikeampaa. Poika nukkuu toinen silmä raollaan. Päältäpäin katsoen ei voi päätellä onko pojalla tukeva ote nukkumatin pilven reunasta, vai lepuuttaako lapsi vain silmiään, rääkäisten petollisuudesta heti kun koitan laskea sylistäni sänkyyn. Uni on alkanut muutenkin olla katkonaista. Torkkujen välillä ehtii juoda korkeintaan kupin kahvia, mutta yöunet menevät onneksi yhä putkeen. Tai siis tietenkin menevät, koska olen yhä liian laiska ja poika aivan liian itsepäinen nukkumaan omassa sängyssäan. Päiväunien kohdalla oma sänky kelpaa kyllä aina, mutta yöunista vain ehkä ensimmäiset neljä-viisi tuntia ja loppuyö meneekin äidin ja isän välissä, tiukka imuote nänniä puristaen. Jotta nukkuminen kyljellään, lasta jyräämättä ja asentoa vaihtamatta ei olisi liian helppoa, puraisee poika myös tasaiseen tahtiin sillä ainoalla hampaallaan aina pieraistessaan äänekkäästi. Peiton alla yön ajan muhinut lapsen- (ja todennäköisesti aikuistenkin-) pieru muuten herättää aamulla paremmin kuin nyrkinisku palleaan ja takaa vastaavan hengenhaukkomisen sekä vuotavat silmät. Selittäisiköhän paha haju myös sitkeän aamuyskän joka on vaivannut viime päivät? Unenpuute ainakin selittää silmät jotka ovat kuin kaksi viikon vanhaa puukoniskua ja hiukset jotka ovat kuin toissakesäinen harakanpesä. Ulkoinen habitus selittänee myös sen että jehovan todistajat kääntyivät sunnuntaina ensi kertaa melko nopeasti pihasta kun ilmoitin odottavani vieraita. Väliäkö sillä, kotonahan tässä ollaan ja kotona saa olla miten haluaa, vaikka housuitta (mikä onkin ollut tapana aivan liian usein kun uskovaiset koputtavat oveen).
Ei mulla muuta, terveisin Emmi.
